
Tiedote 149/2012
17.6.2012
Helsingissä järjestettiin 17. kesäkuuta Afganistania käsittelevän kansainvälisen kontaktiryhmän kokous ulkoministeri Erkki Tuomiojan johdolla. Kontaktiryhmä toimii korkean tason foorumina poliittiselle koordinaatiolle ja muille kansainvälisille pyrkimyksille rauhan ja vakauden saamiseksi Afganistaniin ja lähialueille. Kontaktiryhmä kokoontui nyt ensimmäistä kertaa Pohjoismaassa.
Kokoukseen osallistui korkea-arvoisia virkamiehiä yli 50 eri maasta ja kansainvälisestä järjestöstä, muun muassa Yhdysvaltojen Afganistan-Pakistan-erityisedustaja Marc Grossman. Afganistanista kokoukseen osallistuivat valtiovarainministeri Omar Zakhilwal ja varaulkoministeri Jawed Ludin. Valtionvarainministeri Zakhilwal vastaa muun muassa Afganistanille annettavasta kehitysrahoituksesta.
Kokouksessa valmisteltiin heinäkuun 8. päivänä Tokiossa pidettävää Afganistanin talouteen ja kehitysapuun keskittyvää ministerikokousta sekä luotiin katsaus toukokuun 21. päivänä pidetyn Naton Chicagon-huippukokouksen tuloksiin. Chicagon ja Tokion kokoukset ovat tärkeitä Afganistanille annettavan pitkän tähtäimen tuen suunnittelun kannalta. Tokiossa on tarkoitus sopia Afganistanin tulevien vuosien kehitysstrategiasta ja vahvistaa sekä kansainvälisen yhteisön että Afganistanin hallituksen molemminpuoliset sitoumukset strategian tukemiseksi.
Kontaktiryhmän kokouksen järjestäminen Helsingissä on osa Suomen panosta Afganistanin vakauttamisen edistämiseksi. Se on samalla erinomainen tilaisuus Suomelle vaihtaa ajatuksia muiden maiden kanssa Afganistanin tulevaisuudesta ja pitkän tähtäimen suunnitelmista sen tukemiseksi. Ministeri Tuomioja korosti avajaispuheessaan kehityksen ja turvallisuuden keskinäisriippuvuutta ja kansainvälisen yhteisön Afganistanille suuntaaman tuen jatkumisen tärkeyttä. Tuomioja painotti myös sovintoprosessin, naisten aseman edistämisen ja alueellisen yhteistyön merkitystä.
Lisätietoja: ulkoasiainsihteeri Sanna Selin, Aasian ja Oseanian yksikkö, puh. 040 351 9802, ministeri Tuomiojan diplomaattiavustaja Katja Pehrman, puh. 040 181 9257