
Chilessä asuu vakinaisesti arviolta noin 200 Suomen kansalaista. Useimmat heistä ovat tulleet maahan joko työkomennukselle tai paikallisen kanssa solmimansa avioliiton kautta.
Chilessä toimii tällä hetkellä lähes viisitoista suomalaisyritystä, joista suurin osa on keskittynyt maan pääkaupungin Santiagon lähettyville. Suomea ja suomalaisuutta edustavat Chilessä myös Suomen virallinen vienninedistämisorganisaatio Finpro sekä järjestötoimintaan perustuva suomalais-chileläinen kauppakamari, joka myös pyrkii osaltaan edistämään maiden välisiä kauppasuhteita.
Santiagossa kokoontuu myös kerran viikossa lapsille tarkoitettu Suomi-koulu, jonka tavoitteena on vaalia suomalaista kulttuuriperinnettä ja ylläpitää lasten suomen kielen kielitaitoa. Lisäksi monet Santiagossa asuvat suomalaiset pitävät tiiviisti yhteyttä toisiinsa.